Tein viime viikonloppuna minireissun Poitiersiin, joka on kaupunki reilun 300 kilometrin päässä Pariisista lounaaseen päin. Oli virkistävää lähteä hetkeksi pois Pariisista ja päästä pitkästä aikaa näkemään serkkuani, joka asuu nykyään Poitiersissa.
Menin Poitiersiin junalla, mikä kesti ainoastaan reilut puolitoista tuntia. Paluumatkaan kului aikaa yli kaksi tuntia hitaammalla junalla. Ranskalaisissa junissa ei ole mitään etukäteen nauhoitettuja kuulutuksia, vaan konduktööri kuuluttaa kaiken melko nopealla ranskalla. Ymmärsin kaiken, mistä olen erittäin ylpeä. Junat eivät ole yhtä moitteettoman tahrattomia kuin Suomessa, eivätkä aivan viimeisintä huutoa, mutta tekivät tehtävänsä. Menomatkalla lippuja ei jostain syystä tarkistettu ollenkaan, ja paluumatkallakin konduktööri ilmestyi vaatimaan lippuani vasta sen jälkeen, kun juna oli jo pysähtynyt kerran kyytiin nousemiseni jälkeen.
Poitiers on keskiaikainen kaupunki ja hyvin erilainen kuin Pariisi, tuota Saint-Pierren katedraalia lukuunottamatta, josta voi aistia melko selkeitä Notre-Dame-viboja. Poitiersilla on itse asiassa myös oma Notre-Damensa, Église Notre-Dame-la-Grande.
Poitiersin vanhankaupungin kapeiden kujien ja identtisten kivitalojen labyrintissa vierähti helposti kokonainen päivä. Vanhankaupungin lisäksi keskustassa on myös hitusen modernimpi osa. Keskusta ei ole äärettömän suuri, mutta noin 90 000 asukkaan kaupungiksi alue tuntui melko isolta ja eläväiseltä. Ranskalaisista kaupungeista, kuinka pienistä tahansa, tuntuu puuttuvan sellainen pikkukaupungin uneliaisuus. Pariisiakin ympäröivissä lähiökaupungeissa on selkeät keskustat, joissa useimmiten ainoastaan ruokakaupat ovat ketjuliikkeitä. Muuten keskusta on täynnä pieniä putiikkeja, lihakauppoja ja leipomoita, siis pieniä ja keskisuuria yrityksiä isojen ketjujen sijaan.
Minä ja matkaoppaani Frida, ei yhtään samannäköiset serkukset!
Kokkasimme ruokamme suurimmaksi osaksi itse, mutta yhden lounaan söimme ulkona. Yksi ravintolasuositus Poitiersiin siis: Le Déjeuner sur l’Herbe oli viihtyisä taiteilijateemalla sisustettu ravintola, jossa söin todella maukasta pastaa ja supersuklaista suklaakakkua = menestyksekäs lounas.